torstai 23. kesäkuuta 2016

Vastustamaton Kuusamon kutsu

Lintumiehet ovat vaeltaneet jo 33:n vuoden ajan mittelemään linturallaamisen SM - mitaleista Kuusamoon. Näinä vuosina ralli on vakiinnuttanut oman ainutlaatuisen paikkansa suomalaisten linturallien keskuudessa. Alkuvuosina puuha oli pienen porukan touhuilua ja paikalliset jyräsivät vieraat joukkueet mittelössä. Hurjinta meno oli 2000-luvun alkuvuosina, jolloin kisaan osallistui yli 30 juokkuetta ympäri Suomen. Kisaavia joukkueita avusti avustajien kaarti ja tunnelma oli kuin missäkin suuressa urheilutapahtumassa. Viime vuosina ralli on menettänyt suosiota ja osallistuvien joukkueiden määrä on asettunut vuodesta toiseen 15 - 25 välille.

Rallin historian aikana rallissa on havaittu yhteensä 226 lajia. Herkkuja edustavat keisarikotka, amerikanjääkuikka, yöhaikara, grönlanninlokki, valkosiipitiira, etelänsatakieli, pikkukultarinta x2, mustaotsalepinkäinen, punakottarainen, mustapääsirkku ja kultasirkku. Toista vastaavaa kattausta rareista ei tule ihan heti mieleen missään muussa rallissa havaitun. Tämä vain kertoo mielettömästä potentiaalista havaita megoja kesäkuisessa Kuusamossa. Olisi sääli, jos ralliperinne hiipuisi vähäisen osallistujamäärän myötä. Uusia joukkueita kaivataan kipeästi ja vanhat kokeneet joukkueet ovat valmiit avittamaan uusia menestyksen alkuun.

Joukkueemme Team-75 on osallistunut ralliin vuodesta 2012 alkaen. Kokoonpano on hieman hakenut muotoaan, mutta perusrunko on pysynyt samana. Samoin tavoite menestymisestä on kuulunut joukkueen eteenpäin vieviin voimiin alusta alkaen. Tämän vuoden ralliin valmistautuminen alkoi jo talvella, kun kävimme Mikan kanssa läpi arvioita tulevasta kisasta. Eniten pohditti myyräkannan mahdollinen romahtaminen ja sen vaikutus pöllöihin ja päiväpetolintuihin. Kevään edetessä ajatukset rallista jäsentyivät pala palalta. Pähkäilyä aiheutti etenkin aikainen kevät ja sen vaikutus vesilintuihin ja järvien kasvillisuuteen.

Kesäkuun alussa päästiin vihdoin maastoon, etenkin Mikan toimesta. Itse saavuin Kuusamoon 10.kesäkuuta. Tasan viikkoa ennen H-hetkeä. Kaikki oli hyvin ennakolta suunniteltu ja oli aika laittaa suunnitelmat täytäntöön. Retkeilimme ensimmäisinä päivinä yhdessä Mikan kanssa, etenkin Valtavaaran ja Konttaisen alueella. Pohjustuslajeja kertyi kivaan tahtiin ja ennen torstain aloituskokousta meillä oli kasassa 143 lajia. Parasta kategoriaa edustivat sepelhanhi x2, tundrahanhi, mustakurkku-uikku ja pikkukultarinta. Se oli käynyt selväksi, että päiväpetolinnut olivat kortilla, samoin suokukko, mustaviklo ja jänkäkurppaa emme edes havainneet pohjustuksessa.


Ahvenlahti

Valtavaaran huippu



Olosuhteet eivät aina ole optimaaliset pohjustamiselle.
Varsinainen rallireitin suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin. Ensimmäinen pohdinta otettiin jo kisaviikon maanantaina, mutta reitti ei oikein miellyttänyt. Etenkin keskustaan jäävä aika tuntui olevan liian lyhyt. Tiistaina jatkettiin ja saatiin aikaiseksi pohjoisen aloituksen reitti ja vastaavasti eteläisen aloituksen reitti. Olennaista oli, että reitit toimisivat sateessa ja kehnossa kelissä.

Mika merkkaa rallireittiä karttaan
Lopullinen reitti naulattiin torstaina aloituskokouksen jälkeen. Olimme päättäneet tehdä asioita uudella tavalla ja otimme harkitun riskin. Aloitus tulisi tapahtumaan liukuman (klo 08-11) jälkimmäisellä puoliskolla ja pohjoisesta. Näin emme olleet koskaan aikaisemmin toimineet, mutta pohjustukset antoivat vahvan selkänojan ratkaisulle. Lisäksi kaakosta saapuva saderintama tarjosi houkuttelevan porkkanan yrittää hoitaa pohjoinen ennen sateen saapumista.

Pohjoinen- ja eteläinen reitti